Ensin haluan hehkuttaa hiukan maanantaita.

SIIS, sydämeni pysähtyi varmaan useamman kerran. Olin itkeä ennen kuin musikaali edes alkoi. Kunnolla kyynelehdin Music of the Night:issa. Sitten, olen lukenut monia kommentteja, joissa phanitytöt kertovat itkevänsä aina lopussa. Mie en. En ymmärrä sitä. Veikkaan sitä shokkia joka tulee, kun tajuaa, että "hei, täähän ei mee niin kuin ficeissä!". Haluni päästä Lontooseen katsomaan musikaalia kasvoi entistä enemmän.

Niin, nythän on joulu. Se ei vaan tunnu siltä. Se on oikeastaan ärsyttävää, kun muistelee, miten sitä joskus lapsuudessa odotti. Nyt sitä juhlii vain kahden viikon lomaa, jonka viettää samalla tavoin kuin viikonloput. Tietokone, nukkuminen, syöminen, lukeminen.

Päivä meni ohi hetkessä. Pilkoin kolme tuntia italiansalaattia. Joulussa sitä nykyään oikeastaan odottaa ruokaa. Sitä on runsaasti, sillä ilmeisesti äiti pelkää meidän kuolevan nälkään. En voi kuin naurahtaa ajatukselle.

Innostuin jälleen tekemään joulupalloja. Niiden jälki on onneksi parantunut. Yhdessä menee aina kolme tuntia. Niihin tulee oikeastaan jonkinlainen pakkomielle. Vaikka väsyttäisi, niitä vain tekee. Isä haluaisi minun tekevän sellaisen pallon, jossa kuviona olisi Neuvostoliiton lipun kuviot. Lisäksi värityskin olisi puna-keltainen. Isäni huumorintaju on erikoinen, joka mielestäni selittää paljon. Toisena vaihtoehtona hän esitti Leniniä. Profiilit ovat vain aika vaikeita toteuttaa. Varsinkin ihmisten. Ajattelin kyllä toteuttaa sellaisen. Onnistuihan PotO-pipokin : D

Lähdenkin tästä jatkamaan omenajoulupalloa. Hyvää joulua! : D