Taas sitä ollaan keväässä ja todistusten jako on pian käsillä. Toivon oman olevan sen verran hyvä, että pääsen haluamaani lukioon. Vuosi on mennyt välillä hyvinkin rennosti ja välistä olisin voinut repiä pääni irti. Muutama hyvinkin stressaava tilanne oli muutaman kokeen suhteen(en siis lukenut niihin tarpeeksi) ja sen äidinkielen kirjailijakansion takia, vaikka hermoilin ehkä turhia. Siitä tuli numeroksi 10- ettei ollenkaan paha ottaen huomioon, että kävin varmaan hermoromahduksen porteilla.

Viime viikolla olin ruotsin ryhmäni kanssa kaksi päivää Luulajassa. Meitä oli yhdeksän oppilasta (2 poikaa! ja 7 tyttöä) ja kaksi valvovaa opettajaa sekä kuski. Kävimme Luulajan Vanhassa kaupungissa ja yliopistossa, Matarengin kirkossa, Haaparannalla, yhdellä koululla Luulajassa, joka nimeä en muista sekä muutamassa muussa paikassa, joiden nimiä en muista. Söimme kiinalaisessa ravintolassa sekä Maxi-burgerissa. Tietenkin shoppailimme keskustassa ja nukuimme kahden tähden hotellissa. Hotelli oli siisti ja kodikas. Asuimme Sabeen ja yhden toisen kaverimme kanssa samassa huoneessa, mikä ei onneksi ollut mikään koppi, jollaisia kolmen hengen huoneet yleensä ovat. Siellä pystyi liikkumaan jopa kolme ihmistä yhtä aikaa! Kylpyhuone oli tilava ja tv iso. Kaikkien asukkaiden yhteinen oleskelutila oli huoneemme vieressä. Siellä söimme aamiaista muiden asukkaiden kanssa sekä vietimme illalla aikaa muiden ryhmäläisten kanssa. Meteli oli varmaan välistä aika kova, mutta kukaan asukas ei valittanut. Saimme juoda oleskeluhuoneessa kahvia, teetä ja kaakaota niin paljon kuin halusimme. Lisäksi oli pikkuleipiä ja karkkikulho täynnä hedelmätoffeita. Aika mahtavaa, että joku antaa tällaisia etuja ja vielä se, että ne tavallaan ovat veloituksettomia. Aamiainen ei ollut niin runsas kuin suomalaisissa hotelleissa on, mutta se sisälsi maissihiutaleita ja mysliä, kahta eri leikkelettä, maksapasteijaa, juustoa, margariinia, tuorejuustoa, mätitahnaa, silliä, tomaattia, kurkkua, kahta eri marmeladia ja kolmea eri leipää. Siinä oli ne, mitä muistin.Sekä kahvit, teet, kaakaot, tuoremehut...Retki oli hauska ja oli parempi matkustaa näin pienellä porukalla, sillä silloin ehtii viettää enemmän aikaa kaikkien kanssa eikä ryhmäytymistä tapahdu niin helposti.

Tämä päivä oli ihan vauhdikas. Koulussa oli oppilaskunnan kevätjuhla sekä stipendienjakotilaisuus. Sain äidinkielestä stipendin sen takia, että luen laajasti erilaisia kirjoja. Myös yksi poika (herra X) luokaltani sai äidinkielestä stipendin. Herra X sai myös stipendin korkeasta keskiarvosta. Yhteensä luokkaani tuli neljä palkintoa: minulta yksi, herra X:ltä kaksi ja Sabee sai hymytyttö/poikapystin. Sabeen ilme oli hyvin yllättynyt, kun hänen nimensä kuulutettiin. Iltapäivällä siirryttiin keskustaan musiikkitapahtumaan. Karkasimme Sabeen kanssa mäkkärille ja käväisimme spice ice:issa. Sitten kello jo oli niin paljon, että piti käydä ilmoittautumassa lähdöstä. Käväisin pankissa lunastamassa shekin. Onneksi minun ei tarvinnut jonottaa kuin 10 minuuttia ja sitten menin kampaajalle. Laitoin raitoja sekä leikkasin lyhyemmäksi. Kotona katsoin Pikku Dorritin viimeisen jakson nauhalta ja sen jälkeen aloitin kirjoitusmaratonin. Inspiraatio pakoilee jossain, mutta sain hyvän syyn päivittää.